tiistai 6. marraskuuta 2012

Sahramilla maustettu vanilja-luumuboston

Syksy on mennyt hujauksessa ja olen viime kuukausina nauttinut melko yksinkertaisista kokkailuista. Uunijuurekset tai simppelit pataruoat ovat ehdottomasti tämän kauden suosikkejani. Syksyn kiireissä leipominenkin on jäänyt vähemmälle ja viime päivinä on tehnyt kamalasti mieli ihan tavallista pullaa. Eilen ryhdyin tuumasta toimeen ja päädyin samalla kokeilemaan Kotiliedestä löytämääni Bostonkakun reseptiä! 


_________________________________________________________________________________

Resepti by Kotiliesi

Vanilja-luumuboston

Pullataikina:

2 1/2 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa tai 25 g tuoretta hiivaa
1/4 tl sahramia
1 kananmuna
1 1/4 dl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
6 - 7 dl vehnäjauhoja
100 g voita huoneenlämpöisenä

Luumutäyte:

1 prk luumusosetta eli torttutäytettä (itse keittelin kuivatuista luumuista soseen)
1/2 tl kanelia
1 rkl konjakkia (itse käytin Cointreauta)

Vaniljatäyte:

1 pss vaniljakastikeaineksia
2 rkl perunajauhoja
2 dl maitoa
200 g maitorahkaa

Pinnalle: kananmuna voiteluun, raesokeria ja koristeeksi sokerikuorrutetta



Valmista ensin pullataikina: Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva siihen. Jos käytät kuivahiivaa, toimi paketin ohjeiden mukaan. Sekoita joukkoon suola, sokeri, kardemumma ja kananmuna. Lisää sahrami. Lisää vehnäjauhoja vähitellen ja vaivaa taikinaa samalla. Lisää pehmeä rasva ja vaivaa taikinaa. Lisää jauhoja, jos taikina tuntuu vielä liian löysältä. Jauhoja on riittävästi, kun taikina irtoaa kädestä ja kulhon reunoilta. Itse käytin noin 7 dl jauhoja. Peitä kulho liinalla ja anna kohota lämpimässä. 

Tee sitten luumutäyte: Sekoita luumusoseeseen kaneli ja rommi. Jos teet itse soseen, niin laita kattilaan noin 1 1/2 - 2 pss kuivattuja luumuja ja vähän vettä. Anna kiehua kunnes luumut ovat pehmeitä. Lisää vettä, jos tarpeellistaa. Kun sose on valmis, mausta se. Anna jäähtyä.

Vaniljatäyte: Sekoita vaniljakastikeainekset ja perunajauhot. Lisää maito ja sekoita tasaiseksi. Sekoita joukkoon vielä rahka.


Kauli taikinasta noin 30 x 50 cm:n kokoinen levy. Levitä päälle ensin luumutäyte ja sitten vaniljatäyte. Kääri rullalle ja leikkaa se 12 osaan.

Voitele irtopohjainen kakkuvuoka tai vuoraa se leivinpaperilla. Nostele pullanpalat vuokaan pystypäin. Itse käytin ∅ 20 cm:n kokoista vuokaa ja minulta jäi 6 palaa yli, joten paistoin niistä vielä toisen pikkubostonin. Anna kohota hetki.

Voitele bostonkakku kananmunalla ja koristele raesokerilla. Paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 30 - 40 minuuttia. Kun bostonkakku on jäähtynyt, koristele se sokerikuorrutteella.
_________________________________________________________________________________

maanantai 27. elokuuta 2012

Intialainen balti butter chicken & linssejä ja riisiä intialaisittain

Eilen sorruin taas intialaiseen ruokaan ja koko asuntoni täyttyi ihanasta intialaisten mausteiden tuoksusta. Tämä Balti butter chicken on täyteläistä, hyvin maustettua, mutta tulisuudeltaan melko mietoa kuten intialaiset baltiruoat yleensäkin. Tätä on helppo valmistaa, joten tämä varmasti onnistuu aloittelijaltakin. Kyytipojaksi halusin kokeilla maustettua riisiä. Miten voi peruna ja riisi sopia muutaman yksinkertaisen mausteen kanssa näin hyvin yhteen! 


_________________________________________________________________________________

Reseptit Suuri Intialainen Keittokirja -kirjasta

Balti butter chicken

noin 4:lle

1 1/2 dl maustamatonta jogurttia (käytin turkkilaista jogurttia)
50 g mantelijauhetta (laitoin noin puolet 80 g:n pussista)
1 1/2 tl chilijauhetta (laitoin 1 kuivatun chilin murskattuna)
1/4 laakerinlehteä murskattuna
1/4 tl jauhettua neilikkaa
1/4 tl kanelia
1 tl garam masalaa
(1/4 - 1/2 tl kurkumaa)
4 vihreää kardemummaa
1 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 tl valkosipulinkynttä murskattuna
1 tlk kokonaisia tomaatteja
1 1/4 tl suolaa
1 kg kanafileitä pilkottuna (käytin 800g)
6 rkl voita
1 rkl kasvisöljyä
2 keskikokoista sipulia pilkottuna
2 rkl tuoretta korianteria silputtuna
4 rkl ruokakermaa


Sekoita isossa kulhossa jogurtti, mantelijauhe, chili, laakerinlehti, neilikka, kaneli, garam masala, (kurkuma), kardemummat, inkivääri ja valkosipuli. Pilko tomaatit ja lisää kulhoon. Lisää myös suola. Sekoita. Lisää kanapalat ja sekoita hyvin. Anna marinoitua hetki.

Kuumenna voi ja öljy pannulla. Paista sipulia noin 3 minuuttia. Lisää kanaseos ja paista kokoajan sekoittaen noin 7 - 10 minuuttia. 

Lisää joukkoon puolet korianterista ja sekoita. Sekoita joukkoon myös kerma ja kuumenna. Anna hautua kunnes kana on kypsää.

Koristele lopulla korianterilla ja tarjoile basmatiriisin tai intialaisen kasvisruoan kanssa. 






Linssejä ja riisiä intialaisittain

noin 4:lle

150 g punaisia linssejä
120 g basmatiriisiä
1 iso peruna
1 iso sipuli
2 rkl kasvisöljyä
4 kokonaista neilikkaa
1/4 tl jeeran siemeniä eli juustokuminaa (itse käytin noin 1/2 tl jauhetta)
2 tl suolaa
3 dl vettä

Huuhdo linssit ja riisi hyvin. Liota niitä vielä kylmässä vedessä noin 15 minuuttia ja valuta sen jälkeen lävikössä.

Kuori peruna ja pilko noin 2 1/2 cm:n kokosiksi paloiksi. Suikaloi sipuli.

Kuumenna öljy pannulla ja lisää neilikat ja jeeran siemenet. Jos käytät jauhettua jeeraa, lisää se myöhemmin. Paista kunnes siemenet alkavat risahdella. Lisää sipuli ja perunanpalat. Paista noin 5 minuuttia. 

Lisää sitten riisi, linssit, kurkuma, (jauhettu jeera) ja suola. Paista vielä noin 3 minuuttia.

Lisää vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Anna kiehua kannen alla hiljalleen noin 10 minuuttia tai kunnes vesi on imeytynyt ja peruna on kypsää. Riisin ei tarvitse tässä vaiheessa olla vielä täysin kypsää, koska se jatkaa kypsymistä vielä vetäytyessään. Nosta kattila levyltä ja anna vetäytyä kannen alla noin 10 minuuttia. 
_________________________________________________________________________________

Kun lisäsin jogurtin joukkoon tölkkitomaatit, jätin tomaattimehun tölkkiin, koska ajattelin, että annoksesta tulisi muuten liian tomaattinen. Alkuperäisessä reseptissä ei ollut kurkumaa lainkaan, mutta lisäsin sitä saadakseni annokseen sille kuuluvan keltaisen värin. Kuten reseptistä huomaa, Balti butter chickeniin tulee aika paljon voita, mutta jo tämän annoksen nimikin kertoo, että sitä ei kannata säästellä.

tiistai 21. elokuuta 2012

Pasta Arrabbiata

Arrabbiata on melko simppeli tomaattikastike pastalle, mutta se on hieman tulinen ja ihanan valkosipulinen!


_________________________________________________________________________________

Pasta Arrabbiata

noin 4:lle

3 - 4 valkosipulinkynttä
1 mieto punainen chili
250 g kirsikkatomaatteja
1 prk tomaattimurskaa
oliiviöljyä
ripaus ruokokidesokeri
suolaa
mustapippuria myllystä
pieni loraus valkoviinietikkaa
pieni nippu persiljaa silputtuna
tuoretta parmesanjuustoa


Laita kirsikkatomaatit uunivuokaan. Lisää pieneksi pilkottu valkosipuli ja chili. Lorauta päälle oliiviöljyä. Paista tomaatteja uunissa 225 asteessa kunnes niiden kuori alkaa halkeilemaan. Kaada tomaatit paistinpannulle, lisää tomaattimurska, pippuri, sokeri ja suola. Lisää myös loraus valkoviinietikkaa. Anna hautua hetki. Lisää lopuksi silputtu persilja. 


Tarjoa pastan kanssa ja raasta päälle parmesanjuustoa.
_________________________________________________________________________________

torstai 16. elokuuta 2012

Bagels

Bagelit ovat ihania, mutta en ole koskaan aikaisemmin tehnyt niitä itse. Bageleiden teko oli monivaiheinen, mutta lopputulos oli melko onnistunut. Ehkä erikoisin vaihe on niiden keittäminen ennen kuin ne paistetaan uunissa, mutta näin bagelit saavat niiden tyypillisen sitkeän kuorensa. 



_________________________________________________________________________________

Resepti Vielä yksi pala! -leivontakirjasta

Bagels

noin 12 kpl

25 g tuorehiivaa
5 dl haaleaa vettä
1 rkl suolaa
2 rkl juoksevaa hunajaa
12 - 13 dl erikoisvehnäjauhoja
kananmunan valkuainen voiteluun
koristeeksi esim. seesaminsiemeniä ja unikonsiemeniä tms.


Liota hiiva veteen. Lisää suola ja hunaja. Lisää jauhot vähän kerrallaan ja vaivaa taikinaa koneella noin 5 minuuttia kunnes se on tukevaa. Anna taikinan kohota liinan alla noin 50 minuuttia tai kunnes se on kaksinkertaistunut.

Alusta taikina pöydällä ja jaa se 12 osaan. Leivo taikinasta pyöreitä pullia ja paina sormella niiden keskelle reikä. Pöyrittele reikä sormen varassa isommaksi ja tasaiseksi. Nostele bagelit leivinpaperilla vuoratulle (ja jauhotetulle) uunipellille ja anna niiden kohota vielä noin 45 minuuttia.


Laita isoon laakeaan kattilaan vettä ja kiehauta se. Keitä bageleitä kattilassa muutama kerrallaan noin 1 - 2 minuuttia molemmilta puolilta. Nosta bagelit kattilasta leivinliinan (tai puhtaan leivinpaperin) päälle kuivumaan. 

Nosta bagelit leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja voitele ne kananmunan valkuaisella. Ripottele päälle seesaminsiemeniä ja unikonsiemeniä. 



Paista 175 asteessa noin 25 minuuttia tai kunnes ne ovat kullanruskeita. 
_________________________________________________________________________________

Kun bagelit kohottaa uunipellillä, kannattaa leivinpaperille levittää vähän jauhoja. Omat bagelit nimittäin tarttuivat leivinpaperiin kiinni, ja jouduin muotoilemaan ja kohottamaan ne uudelleen:) Bagelit kohoavat keitettäessä, joten kattilaan ei kannata laittaa kuin muutama bagel kerrallaan. Itse jouduin paistamaan bageleita kauemmin kuin tuo 25 minuuttia. 

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Klassinen intialainen kanacurry

Tällaista currykanaa on tullut tehtyä ennenkin, mutta koskaan aikaisemmin en ole laittanut mukaan kanelitankoa, kardemummaa tai tähtianista. Maku muuttuu niiden ansiosta paljon autenttisemmaksi!


_________________________________________________________________________________

Resepti Suuri Intialainen keittokirja - kirjasta

Klassinen kanacurry

4 rkl kasvisöljyä
4 kokonaista neilikkaa
4 - 6 kokonaista vihreää kardemummaa
3 tähtianista
5 cm:n pätkä kanelitankoa
6 - 8 currylehtiä 
1 iso sipuli hienonnettuna
5 cm:n pala tuoretta inkivääriä raastettuna
4 valkosipulinkynttä
4 rkl mietoa currytahnaa (itse käytin 2 rkl)
1 tl kurkumaa
1,5 kg kanafileitä isoina paloina (itse käytin vain 500g)
1 tlk (400g) tomaattimurskaa 
1 1/4 dl kookoskermaa (itse käytin kookosmaitoa)
ripaus sokeria tai hunajaa
suolaa
paljon tuoretta korianteria silputtuna

Kuumenna öljy kasarissa ja paista neilikoita, kanelia, kardemummaa, tähtianista ja currylehtiä miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia. Lisää sipuli, inkivääri, valkosipuli ja paista hetki. Lisää sitten kurkuma ja currytahna. Paista muutama minuutti. Lisää kanapalat ja paista pinnat kiinni. Anna hautua kannen alla hetki. Lisää tomaattimurska ja kookoskerma. Mausta vielä sokerilla ja suolalla. Anna hautua ilman kantta kunnes kanat ovat kypsiä. Lisää lopuksi tuore korianteri. Tarjoa riisin kanssa!
_________________________________________________________________________________

Currylehtiä minulla ei ollut, mutta tämä onnistui hyvin ilman niitäkin. Vaikka minulla oli vain 500g kananlihaa, mielestäni kastiketta ei tullut yhtään liian paljon. 

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Kaalikääryleet japanilaisittain

Olen parina päivänä harjoitellut näiden kaalikääryleiden tekemistä, koska ensimmäinen satsi ei oikein täysin onnistunut. Alkuperäinen resepti neuvoo tekemään kääryleet porsaanjauhelihasta, mutta niistä tuli mielestäni liian kuivia, joten sikanautajauhelihasta onnistuu huomattavasti paremmin. Alkuperäiset myös keitetään kypsiksi, mutta itse laitoin kääryleeni uuniin, koska pelkäsin niiden hajoavan keitettäessä. Lopputulos oli aivan ihana. Kaiken kruunaa älyttömän hyvä dippikastike, johon voisin kuvitella dippaavani myös grillattua lihaa.


_________________________________________________________________________________

Resepti Yoshoku Contemporary Japanese -keittokirjasta

Kaalikääryleet japanilaisittain

noin 16 kpl

1 rkl ruokaöljyä
1 tl seesamiöljyä
1 pieni sipuli (varhaissipuli varsineen)
3 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
2 isoa valkosipulinkynttä murskattuna
1/2 tl japanilaista sansho-pippuria 
400 g sikanautajauhelihaa
1/4 cup riisiä keitettynä puolikypsäksi
2 rkl persiljaa silputtuna
noin 2 kourallista pieniä siitakesieniä pilkottuna
valkopippuria
suolaa
1 - 1 1/2 kpl kerä kiinankaalia
1 tl japanilaista dashi-maustetta (kalaliemijauhe)
2 rkl soijakastiketta
2 rkl sakea
2 rkl mirin-kastiketta
1/4 cup japanilaista riisiviinietikka


Dippikastike

1/4 cup soijakastiketta
1 1/2 rkl japanilaista riisiviinietikkaa
2 tl mirin-kastiketta
2 tl sokeria
1/2 tl seesamiöljyä
1 - 1 1/2 tl chilikastiketta

Valmista täyte: Paista pannulla 1 - 2 minuuttia silputtua sipulia, raastettua inkivääriä, valkosipulia ja sansho-pippuria. Lisää jauhelihan joukkoon. Lisää jauhelihaan myös pilkotut siitakesienet, puolikypsäksi keitetty riisi, persilja, valkopippuri ja suola. Sekoita hyvin. 

Valmistele kaali: Poista noin 5 cm:n pala kaalin kannasta. Keitä kaalia runsaassa suolalla maustetussa vedessä noin 5 minuuttia. Valuta kaali siivilässä ja ota 7,5 dl keitinvettä talteen.

Kun keitinvesi on vielä kuumaa, lisää siihen dashi, soijakastike, sake, mirin ja riisiviinietikka. Sekoita hyvin.

Kääryleiden kääriminen: Ota iso lehti lautaselle ja laita keskelle 1 rkl jauhelihatäytettä. Kääri kääryle ja samalla käännä reunat sisään niin, että jauheliha pysyy hyvin siellä sisällä. Jatka näin kunnes lehdet ja täyte ovat loppuneet. Laita kaalikääryleet tiiviisti vierekkäin uunivuokaan. Kaada päälle maustettua keitinlientä niin, että se peittää kääryleet noin puolilleen. 



Laita uunivuoan päälle folio. (Jos haluat kauniin paistopinnan, paista kääryleitä hetki ilman foliota.) Paista kaalikääryleitä uunissa 175 asteessa noin 40 - 45 minuuttia. 


Tee dippikastike: Laita kaikki ainekset pieneen kulhoon ja sekoita kunnes sokeri on liuennut. Tarjoile kaalikääryleiden kanssa. Enjoy!
_________________________________________________________________________________

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Poulet sauté au vinaigre

Jos kaipaan inspiraatiota, käyn silloin tällöin selailemassa BBC Foodin sivuja. Siellä on monesti hyviä, helppoja ja toimivia reseptejä. Suosittelen. 


_________________________________________________________________________________

Resepti BBC Food Recipes

Poulet sauté au vinaigre

1 - 1,5 kg kananrintapaloja
1 rkl öljyä paistamiseen
suolaa 
mustapippuria
2 tomaattia kaltattuna ja kuutioituna
voita
1 tl tomaattipyrettä
2 valkosipulia murskattuna
1/2 dl punaviinietikkaa
1 1/4 dl valkoviiniä
5 dl kanalientä
1 tl Dijon-sinappia
2 1/2 dl kuohukermaa (itse käytin vain 2 dl)
(maissitärkkelystä)
1 rkl tuoretta rakuunaa 

Mausta kanat suolalla ja pippurilla. Paista kanoihin kauniin ruskea pinta. Laita ne sivuun hetkeksi. 

Lisää pannulle voi ja tomaattipyree. Paista hetki ja lisää valkosipuli ja punaviinietikka. Anna kiehua kunnes etikka on haihtunut. Lisää valkoviini ja anna kiehua kunnes 2/3 on jäljellä. Lisää kanaliemi ja kiehauta. Nosta kanat takaisin liemeen.

Laita pannu uuniin ja paista 180 asteessa kunnes kanat ovat kypsiä. Minulla oli suuria rintapaloja ja niissä kesti noin 45 minuuttia. 

Sillä välin kun kanat ovat uunissa käsittele tomaatit. Tee niihin pari viiltoa veitsellä ja nosta ne kiehuvaan veteen muutamaksi sekunniksi. Nosta tomaatit leikkuulaudelle, kuori ja kuutioi ne. Laita sivuun odottamaan.

Viimeistele kastike: nosta kanat kastikkeesta ja siivilöi kastike. Kaada se takaisin pannuun ja kiehauta. Lisää Dijon-sinappi, sekoita hyvin ja lisää sitten kuohukerma. Jos kastikkeessa on paljon rasvaa, voit kuoria sen pois lusikan avulla. Anna kastikkeen kiehua kunnes se on sopivan paksua. (Itse jouduin suurustamaan kastikkeen maissitärkkelyksellä. Paistoin kanoja uunissa kannen alla, joten nestettä oli jäljellä paljon.) Tarkista maku ja lisää halutessasi vielä pippuria. Lisää kuutioidut tomaatit ja nosta kanat takaisin pannuun. Lisää lopuksi rakuuna ja tarjoile perunamuusin tai riisin kanssa!
_________________________________________________________________________________